Post by Elva VRL-14586 on Sept 12, 2018 13:51:15 GMT
12.10.2018 ERJ tarinakilpailut Loitsulassa
→ Viimeinen ilmoittautumispäivä 11.10.2018
→ Kilpailut järjestää Loitsula
→ Kilpailut ovat tarinakilpailut, joissa tuomari päättää sijoittuneiden järjestyksen
→ Kilpailut ovat tarinakilpailut, joissa tuomari päättää sijoittuneiden järjestyksen
→ Vastuuhenkilönä sekä tuomarina luokissa toimii Elva (VRL-14586), sähköposti kuusenkerkkakht@gmail.com
→ Jokaiseen luokkaan otetaan 30 ratsukkoa.
→ Yksi ratsastaja saa tuoda luokkaan 3 ratsua, joista jokaiselle on tarina kirjoitettava erikseen.
→ Yksi hevonen saa osallistua 2 luokkaan ja vain kerran yhteen luokkaan.
→ Sijoittuneille jaetaan palkinnoksi ruusukkeet!
→ Sijoittuneille jaetaan palkinnoksi ruusukkeet!
Kekrinä on perinteisesti kerrottu paljon tarinoita, varsinkin jännittävät kummitustarinat ovat syksyisin suosiossa. Tehtävänantona on siis kirjoittaa mystinen, tunnelmallinen ja tottakai pelottava kummitustarina, loru, satu tai runo.
Tarinan ei pidä olla pitkä, eikä sen pituus ole ratkaiseva tekijä voittajaa valitessa. Lyhyt, napakkakin runo on aivan yhtä hyvä. Tuotos saa liittyä hevosiin tai vaikkapa itse kilpailupäivään ja Loitsulan kekrijuhlaan, mutta se voi olla myös täysin oma, irtonainen tarinansa. Voit kirjoittaa joko realistisen tarinan, jossa yliluonnollisuuksia ei tapahdu, fantasiatarinan jonka tapahtumat eivät meidän todellisuudessamme ole mahdollisia, tai kertoa vaikka perinteisen sadun! Luokkien tehtävänannossa on annettu jokaiselle luokalle vielä oma pieni twistinsä.
Tarinan ei pidä olla pitkä, eikä sen pituus ole ratkaiseva tekijä voittajaa valitessa. Lyhyt, napakkakin runo on aivan yhtä hyvä. Tuotos saa liittyä hevosiin tai vaikkapa itse kilpailupäivään ja Loitsulan kekrijuhlaan, mutta se voi olla myös täysin oma, irtonainen tarinansa. Voit kirjoittaa joko realistisen tarinan, jossa yliluonnollisuuksia ei tapahdu, fantasiatarinan jonka tapahtumat eivät meidän todellisuudessamme ole mahdollisia, tai kertoa vaikka perinteisen sadun! Luokkien tehtävänannossa on annettu jokaiselle luokalle vielä oma pieni twistinsä.
Tarinat arvostellaan mielikuvituksellisuuden, tyylin, omaperäisyyden ja tottakai pelottavuuden perusteella!
Tulokset
Sijoittuneet saavat halutessaan napata mukaan ruusukkeen!
(Luokka 1. - Ensimmäistä luokkaa ei pidetty.)
Sijoittuneet saavat halutessaan napata mukaan ruusukkeen!
(Luokka 1. - Ensimmäistä luokkaa ei pidetty.)
Luokka 2. - 80cm "Kirjoita kummitustarina, jossa joku tai jokin lentää"
1. Josefina Rosengård (VRL-05265) - Tigraine, VH18-031-0286
"Kartanon lapset
Isosisareni Vilhelmina rakasti tarinoita. Minäkin rakastin, mutta olin pienempi ja pidin pienemmistä tarinoistakin; sellaisista, joista tuli hyvä ja lämmin olo ja joiden jälkeen oli helppo nukahtaa.
Meistä keskimmäinen, veljeni Alexander, rakasti sitä, että minä pelkäsin. Se ei ollut vaikeaa, minun pelottelemiseni, ja vuosien myötä vanhemmat sisarukseni hioivat taitonsa huippuunsa. Sisarukseni käyttivät ihailtavasti hyväkseen ympäristöä keksiessään mitä nokkelampia kauhutarinoita. Vanhan kartanon ikiaikaiset tilukset olivat mitä ihanteellisin ympäristö kymmenille ja taas kymmenille kauhistuttavan karmiville kertomuksille, ja minä olin niin kovin pieni ja herkkä ja hyväuskoinen, enkä minä tiennyt, mikä kaikki oli totta ja mikä pelkkää tarinaa.
Oliko meidän kesäisten melontaretkiemme kohde, Högholmen, todella mestauspaikka? Kuinka monta kartanonneitoa oli hukkunut Valkorannanvirtaan yrittäessään karata vihille tallipoikien kanssa? Montako kertaa lähimmän naapuritilan isäntä oli kajahtanut ja saapunut sukumme maille aikeinaan lahdata koko perheen? Kuinka monta maan kamaralle jumittunutta sielua maillamme oikein liikkui?
Erään tarinan muistan erityisen hyvin vielä tänä päivänäkin, vaikken enää ole pieni (herkkä ja hyväuskoinen kylläkin).
Istuin Vilhelminan kanssa ullakolla. En tiedä miksi olimme siellä; en minä yleensä halunnut mennä sinne. Vilhelmina pakotti minut istumaan raskaalle vanhalle sohvalle, jonka takorautainen selkänoja tuntui epämukavalta. Siispä en nojannut siihen, vaan istuin niin kuin Vilhelminakin, hieman sohvan etureunassa. Vilhelminan jalkapohjat ulottuivat lattiaan, minun eivät.
Siskon kertojanääni oli vangitseva. Vaikka minua pelotti ja tunsin oloni levottomaksi ja halusin pois, en minä lähtenyt. Istuin aloillani kuin naulittuna ja kuuntelin kertomusta ja omaa takovaa sydäntäni.
"Muistatko Sigvardin? Olen kertonut hänestä ennenkin. Sigvard oli nuori palvelustyttö, piika vain, hyvin utelias. Sigvard seikkaili kaikkialla kartanossa aina kun muiden silmä vältti, ja usko pois, hän tekee niin yhä... mutta tämä tarina sijoittuu ajalle, kun Sigvard oli aivan pieni."
"O-onko se tositarina?" piipitin minä, ja Vilhelmina hymähti ylevästi.
"On, tietysti. Minä kerron vain tarinoita, jotka ovat totta."
Olin vaiti. En minä halunnut kuulla pelottavia tarinoita, jotka olivat totta. Sitä en kuitenkaan sanonut sisarelleni, sillä ei se häntä olisi estänyt kertomasta.
"Ullakko kiinnosti Sigvardia kovasti. Se veti puoleensa kuin rakastettu. Mitä Sigvard ullakolta löysi, sen hän piti salaisuutenaan, mutta minä arvelen, että hänellä oli täällä ystävä."
Se oli karmiva ajatus. Mikä ystävä asuisi ullakolla kenenkään muun tietämättä? Purin alahuultani niin, että se sattui.
"Eräänä päivänä Sigvard oli ystävänsä kanssa ullakolla. Hän istui suunnilleen näillä sijoilla kuin me nyt ja jutusteli tai leikki tai miten nyt vietetäänkään aikaa sellaisten ystävien kanssa, jotka asuvat salaa ullakolla... Ystävä oli kuitenkin kutsunut kylään omia ystäviään."
"Sigvard ei tiennyt niistä mitään, kunnes... joku tarttui häntä nilkoista!"
Ja sillä hetkellä tunsin napakan otteen molempien pienten nilkkojeni ympärillä. Kirkaisin kuin kuoleva villieläin. Sydän jysähti vasten kylkiluita niin kuin olisi pyrkinyt vapaaksi vankilastaan. Pyristelin irti otteesta ja juoksin henkeni edestä ullakon portaille, jotka minä suorastaan lensin alas.
Ensin kuvaannollisesti, niin nopeasti juoksin.
Sitten kirjaimellisesti, sillä tasapainoni petti puolivälissä portaita.
Matka alas oli pitkä mutta nopeasti ohi. Kun minä paiskauduin maahan ja ilma pakeni keuhkoistani, kuulin töminää ja pelkäsin, että Sigvardin ystävät olivat tulossa hakemaan minua.
Isä se kuitenkin oli, ja isä oli hirvittävän vihainen, ja kauhutarinaa kertonut Vilhelmina ja vanhan sohvan alla sopivaa hetkeä odottanut Alexander lymyilivät vuorostaan pelokkaina ullakon portaiden yläpäässä, kun alhaalta täyttä vauhtia luokseni ravannut isä tarkisti, elikö hänen kuopuksensa.
Sinä iltana kaksi kolmesta kartanon lapsesta katui typeriä tekojaan ja yksi tutisi vanhempiensa sängyssä, koska ei uskaltanut nukkua missään muualla."
Tuomarin kommentti: Taidokkaasti kirjoitettu, kuin novelli! Lentäminen ujuutettu ovelasti mukaan.
2. Sylvi (VRL-08179) - Vappulan Korvenkuiske VH18-018-1524
"Syksy oli tullut kertarysäyksellä ja vedin huppua syvemmälle päähäni hakiessani Kuisketta mutaisesta tarhasta. Kylmä vihmova vesisade rummutti tarhan katoksen peltikattoa ja teki silmälaseistani täplikkäät. Pihavalo valaisi juuri ja juuri tarhan, jonka perukalla näin Kuiskeen seisovan hiljaa katsoen tarkkaavaisena tummaa metsää kohden. "Mitä sä siellä oikein puuhaat", mumisin ja vihelsin Kuiskeelle. Yleensä tamma oli korvat hörössä tarhan portilla odottamassa sisälle pääsyä, joten ihmettelin, miksi tamma kökötti aivan toisessa päässä tarhaa. Tule nyt perhana, manailin mielessäni ja harmittelin, että olin jättänyt kumisaappaat sisälle. Ajatus mutaisessa tarhassa tarpomisesta ei houkutellut. Huhuiluistani huolimatta Kuiske jatkoi katselua metsän reunaan ja olin jo avaamassa tarhan porttia, kun huomasin huurtuneiden silmälasieni kautta, että jotain tummaa ja epämääräistä vilahti lentäen Kuiskeen ylitse minua kohden. Samassa hekessä Kuiske hyppäsi säikähtäneenä ilmaan ja laukkasi korskuen tarhan portille. Jähmetyin ja yritin puhdistaa silmälasejani paidanhelmalla. Mikä hitto se oli? En kuitenkaan nähnyt mitään, mutta inhottava tunne hiipi selkäpiitäni pitkin.
Pujotin nopeasti riimun Kuiskeen päähän ja talutin tamman pimeän illan halki kohti tallin lämpimänä tuikkivia valoja. Vilkuilin taakseni hermostuneena, mutta mitään eikä ketään näkynyt. Tallin suojissa huokaisin helpotuksesta ja ajattelin mieleni tehneen minulle tepposet. Riisuin Kuiskeelta sadeloimea, kun kuulin tallin oven käyvän ja nopeat askeleet käytävää pitkin. Huikkasin tervehdykseni miehelleni Akselille ja muistutin hänen jättäneen toimistoon puhelimensa. Ihmettelin, miksi mies ei vastannut mitään, mutta kohautin olkiani ja jatkoin puuhiani. Askeleet kaikkosivat tallin perälle ja ajattelin Akselin hakevan rehuvarastosta rehukärryn iltasapuskoita varten. Saatuani Kuiskeelta loimen pois, astuin käytävälle ja samassa tallin ovi kävi uudelleen. Akseli astui ovesta sisään sadetakkiin verhoutuneena ja virnisti minulle laskien hupun pois päästään. Valahdin valkoiseksi ja vilkaisin taakseni tallin perälle, jonne olin kuullut aikaisempien askeleiden menevän. Jos Akseli seisoi ilmielävänä edessäni tallin etuovella, niin kuka tai mikä oli aikaisemmin tullut talliin?"
Tuomarin kommentti: Uhkaava tunnelma, lopun kaksoisolento toi kylmät väreet!
3. Effy (VRL-14747) - The Vermonster VH18-298-0004
"Päivä oli sateinen ja harmaa. Aurinko kuitenkin loisti kirkkaasti ohuen pilviverhon takaa ja loi hienoja varjoja tallipihaan. Hevoset olivat kaikki tarhoissaan nauttimassa päiväheiniä. Tänään oli tarkoitus hieman syyssiivoilla tallissa, lakaista lattiat, järjestellä satulahuonetta, sellaista pientä. Astuin talliin ja napautin valot päälle. Napautin uudestaan. Jaahas, sähköt taas poikki. Se ei onneksi menoa haitannut sillä tallin ikkunoista tuli ihan kiitettävästi valoa sisälle. Nappasin seinää vasten nojailevan harjan käteeni ja aloin lakaista tallikäytävää. Pian tallin perältä kuului rentoa hörinää ja kavion kolinaa. Se sai hymyn nousemaan kasvoilleni. Tunsin itseni niin onnekaaksi kun minulla vihdoinkin oli mahdollisuus pitää hevosia omassa pihassa ja touhuilla niiden kanssa joka päivä. Olin muutama kuukausi sitten löytänyt vuokralle tämän ihanan vanhan torpan jonka pihassa oli pieni kuuden hevosen talli. Se oli kuin unelmien täyttymys. Pian kuitenkin hymy hyytyi ja tunsin kuinka kylmät väreet kiirivät selkääni pitkin. Käännyin katsomaan äänen suuntaan, tallin perälle. Ulkoa tuleva valo alkoi pikku hiljaa vähentyä. Aurinko oli lipumassa synkän pilvimassan taakse. Tallikäytävä jatkoi hämärtymistään ja pian viimeisiä karsinoita ei kunnolla edes erottanut. Tuijotin pimeään ja pidätin hengitystä. Kaikki hevoset ovat ulkona tarhoissaan, siitä olin varma. En uskaltanut likkua, en puhua. Pystyin vain tuijottamaan pimeyteen. En tiedä tekikö silmäni kepposet, mutta olin varma että näin tumman hahmon liikkuvan tallin perällä. Heitin harjan kädestäni ja se lensi ryminällä maahan, kaataen samalla muita seinään nojanneita tavaroita. Juoksin ulos tallista niin lujaa kuin pääsin. Kylmä hiki otsalla pysähdyin vihdoinkin pihalle ja katsoin taakseni. Kukaan ei seurannut minua ulos tallista. Kaikki näytti normaalilta. Kävelin hevosten tarhojen luokse ja yritin rauhoitella itseäni. Taivaalta alkoi hiljalleen ripotella vettä. Vedin hupun päähäni ja laskin hevoset. Kyllä, kaikki ovat tarhoissaan. Kiiruhdin sadetta karkuun taloon sisälle. Aloin siinä turvallisessa tuvan lämmössä vakuutella itselleni että kaikki oli vain kuvitelmaa. Olin kuullut harhoja, siinä se. Sisimissäni kuitenkin tiesin mitä olin kuullut ja mitä nähnyt, se ei ollut harhaa eikä kuvitelmaa. Tallissa oli ollut hevonen, mutta kenen, tai enemmänkin mikä..."
Tuomarin kommentti: Tämä voisi tapahtua vaikka itselle!
Luokka 3. - 100cm "Kirjoita kummitustarina, jossa mainitaan pässi"
1. Pölhö (VRL-01436) – Zirafe
"Ei meidän linnan tiluksille
kukaan kutsumatta vaella
kun pikimusta pässinpäämme
vartioi mäkemme laella
keltaiset on silmät, demoniset
aatteet sillä kovin maaniset
"en ketään pihaan mä päästää voi
laumaani vahtimaan mut luoja loi"
Abraxas se on nimeltään
legenda jo eläessään
neljä sarvea sillä on tanassa
ja nopeasti saa sen vanaansa
jos saapuu vieras kuin omaan taloonsa
Ystävät se tunnistaa
tuttavatkin armahtaa
mutta auta armias jos tulostas et varoita
silloin ei sua mikään pelasta
on sorkat, sarvet, terävät
ne kankussasi ovat varsin ikävät
Pässi on kuin kuningas
Abraxas, tuo otus loistokas"
Tuomarin kommentti: Tyylikäs teksti ja hurja aihe!
Luokka 4. - 120cm "Kirjoita kummitustarina, jossa joku tai jokin nauraa"
Yö on kylmä ja musta
korjaan paremmin kaulusta
Ruunikon askeleet kaikuvat yössä
avaruus aukenee tähtivyössä
Mikä se oli?
Oksan rasahdus pusikossa
olikin vain jänö risukossa
Ripeästi ratsuni lähti
empimättä kuin pyrstötähti
Laitaan pellon valtavan
metsän pimeydestä taivallan
Poskillani tunnen kolkon tuulen
ja silloin kuiskauksen kuulen
Mikä se oli?
Taisi olla vain huminaa puiden
tai laulua Saturnuksen kuiden
Rauhoitu nyt hyvä nainen
ei metsässä asu hirviö tai paholainen
Hermostuksissani hyräilen Ingalsin Lauraa
mutta kuka selkäni takana nauraa?
Tuomarin kommentti: Huh mikä viimeinen säe!
2. Alexiina C. (VRL-02207) - Lovex Z VH15-048-0098
Varjot näin jo pitenee
Synkkyys väijyy, syvenee
Nauravassa kurpitsassa
Tuikuissa ja soihduissa
Välkkyy valot kaikkialla
Taivahalla, ullakolla
Ullakolla?
Hetken hiljaa hengähdän
Näinkö tässä säikähdän
Kuka jätti lampun päälle
Iltamyöhään, syksysäälle
’Minä en’, ’enkä minä’
’Ehkä olitkin se sinä?’
Vaan myönnä nyt ei kukaan sitä
Vintin kajo räpsyy yhä
Täytyy jonkun sinne mennä
Portaat ylös, kurkkaa sinä
Narahtaa tuo vanha ovi
Jänistää nyt ei sovi
’Kuka siellä?’ kysäisen
Mutta tietää sitä saa mä en
Ei mitään mistä valoa
Ei kynttilänkään paloa
’Vain pimeää ja hämärää’
Kuuluu naurua käheää
Ulos kylmään, koleaan
Äkkiä juosten pinkaistaan
Huohottaen, hikoillen
Kauhusta kankein katsein
Nostan silmät ikkunaan
Ja hohde alkaa vilkkumaan
’Minähän en mitään pelkää,
Mutta palaa sinne en mä enää’
Iskee kurpitsa meille silmää
Tuomarin kommentti: Perinteinen kummitustarinan tunnelma!